IVAN vanlife BLOG (in Finnish)

Tuskaa vai juhlaa reissussa? Perustarpeiden täyttyminen ratkaisee

Tuskaa vai juhlaa reissussa? Perustarpeiden täyttyminen ratkaisee

Vain aidosti turvaa kokeva ihminen voi nauttia leämästä - näin Maslow'n tarvehierarkia liittyy oleellisesti vanlifeen.

Tässä postauksessa jaan muutaman ajatuksen siitä, miten perustarpeiden täyttäminen ei ole valinnaista, vaan puhdas välttämättömyys, jos haluaa elää sellaista elämää, joka tuntuu aidosti omalta ja jossa voi selviytymisen, sinnittelyn ja pärjäämisen sijaan nauttia, olla läsnä ja toteuttaa itseään niin, että virtaa kevyesti.

Vanlife voi olla puhdasta tuskaa tai juhlaa - riippuen siitä, millaisella perustalla se seisoo.

Vanlifessa (ja miksei myös veneillessä tai mökkeillessä) kun eletään tietynlaisessa osa-askeesissa, niin perusasiat korostuvat ihan toisella tavalla kuin talossa. Vähemmän on silloin todellakin enemmän, mutta ootko koskaan kunnolla miettinyt, mitä se sun kohdalla tarkoittaa? Mitkä on ne jutut, joita sä tarvitset, jotta sun mieli JA keho voi laskeutua olemaan läsnä? Mistä et voi tinkiä ilman että tunnelma droppaa tai kärsit seuraamuksista?

Jos oot kuten minä, joka on suurimman osan elämästään elänyt survival modessa edes kunnolla tajuamatta sitä, niin voin kertoa, että en osannut vastata itsekään vielä jokin aika sitten.

Tässä postauksessa avaan ajatusta helposti hahmotettavan kaavion, Maslow’n tarvehierarkiakolmion, kautta, jotta sullakin (erityisesti jos oot herkkä) olisi selkeämmät sävelet järjestää sun ympäristö aidosti tukemaan hyvinvointia.


Muuta arkiympäristöä ja vaikuta hyvinvointiin

Mä olen vasta ihan viime vuosina alkanut syvällisemmin tiedostaa arkiympäristön merkityksen omaan hyvinvointiin, ja voin kertoa, ettei tämä ole tästä näkökulmasta mikään valtavirran juttu ainakaan Suomessa, saatika caravan-skenessä. Joten jos aihe on ihan uusi, niin hear me out: sillä on ratkaiseva merkitys, minkälaisilla asioilla itsesi ympäröit. JA sä voit oleellisesti vaikuttaa sun arkityytyväisyyteen pienilläkin säädöillä. 

Kun eron huomaa olossaan, tajuaa kyllä mistä on kyse. (Tiesitkö muuten, että tein aikaisemmin holistista tilasuunnittelua, jossa käytin valoja, värejä, muotoja ja materiaaleja luomaan tiloja, joilla on jokin tehtävä, kuten rauhoittaa, virkistää, auttaa keskittymään jne.? Nettisivut löytyy osoitteessa mootio.fi)

Jotta päästään kohti autenttista hyvinvointia, pitää aloittaa tukevasta perustasta. Tässä Maslow'n tarvehierarkinen kolmio:

Hyvinvointi alkaa perustarpeista - kolmion pohjalta

Olipa kerran siis herra Abraham Maslow, yhdysvaltalainen psykologi, joka oli kehittämässä nk. humanistista psykologiaa. Maslow halusi löytää ihmistoiminnan taustalla vaikuttavan motivaation ja esitteli niin sanotun tarvehierarkian, jonka pohjalla on ihmisen perustavanlaatuiset fysiologiset tarpeet ja huipulla itsensä toteuttamisen tarve.

Maslow’n teorian mukaan ihminen pystyy nousemaan korkeamman tarpeen tasolle vain, jos sitä alempana olevan tarpeen tasot ovat tyydytetty. Kolmion tasot ovat kuin tikkaita: jotta voi kiivetä ylemmäs, on alemman tason askelman oltava tukeva. 

Hierarkian alimmalla tasolla ovat fysiologiset tarpeet, kuten ruoka, juoma, lämpö ja suoja. Toisella tasolla ovat turvallisuuteen liittyvät tarpeet, sen yläpuolella sosiaaliset tarpeet ja vasta viimeisenä itsensä toteuttamisen tarpeet.

Lyhyesti sanottuna: Jos perustavanlaatuiset, inhimilliset tarpeet eivät täyty, ihminen elää selviytymisen tilassa sen sijaan, että eläisi kukoistuksen, rentouden, luovuuden tai korkeamman tietoisuuden toteuttamisen tilassa.

Nälkäisenä, viluisena, peloissaan tai uhattuna meistä kukaan ei pysty olemaan kovin zen, ratkaisemaan avarakatseisesti ongelmia tai toimimaan parhaan eettisen tai moraalisen taitonsa mukaan. Ensisijainen tarve on selviytyä. Liskoaivot ottavat vallan.


Miten ihmeessä Maslow ja vanlife liittyvät yhteen?

Ratkaisevasti.

Aiemmassa postauksessa, Karavaanariksi vain kuolleen ruumiini yli, kerroin meidän perheen ensimmäisestä caravan-reissusta vuotavassa ja haisevassa vaunussa. Vaikka mitään isompaa hässäkkää ei matkalla tapahtunutkaan, mun reissu meni totaalisesti selviytymistilassa, koska mun perustarpeet suojasta, lämmöstä ja turvasta ei täyttyneet. 

Kyse ei ollut pelkästään siitä, että kaluston kunto oli aika kyseenalainen ja olin täysi keltanokka caravan-skenessä, vaan myös oma mielentila vaikutti kokemukeen paljon: mä en halunnut lähteä. Siinä hetkessä koin liikaa epävarmuutta liian monesta asiasta, eikä pienen vauvan kanssa reissuolosuhteisiin lähteminen tuntunut yhtään tippaa hyvältä ajatukselta. Pelotti sekä omasta että vauvan puolesta.

Mun tarvekolmion alimmat tasot ei olleet ollenkaan vakaalla pohjalla, joten oli oli täysi mahdottomuus nousta kolmion ylemmille tasoille nauttimaan matkasta, puhumattakaan siitä että olisi voinut toteuttaa itseään siellä luovasti jollain lailla.

Mun systeemi oli täysin SOS-asetuksella koko ensimmäisen reissun ja kaikki energia kului siihen, että yritin ennakoida, selviytyä, varmistella ja varautua. Mihin? Mihin vain ja kaikkeen. Jos vaikka karhu tulee tai vaunu hajoaa kirjaimellisesti käsiin. Nyt ajatuskin naurattaa, mutta silloin aamuyöllä märässä vaunussa valvoessa ei naurattanut yhtään.

Pointti on tämä: jos vaunu olisi ollut paremmassa kunnossa ja olosuhteet vähemmän karut, energia ei olisi kulunut suotta selviytymiseen. Ympäristö ei todellakaan tukenut hyvinvointia, vaan päinvastoin. Ilman puolison sinnikästä suostuttelua mun vanlife-reissut olisi varmuudella loppuneet siihen yhteen kertaan.

Näin me paranneltiin perusturvan tunnetta omassa autossa

Sittemmin reissaaminen onneksi kyllä helpottui rutinoitumisen myötä, ja oma hermosto alkoi hiljalleen höllätä. Kun ei ollut viulunkielenä koko aikaa, pystyi jo pienesti olemaan luova ja näkemään ongelmien lisäksi myös ratkaisuja autoarjessa: tää kohta pitää korjata, tuo juttu ei toimi, toi tuossa on muuten ihan dorkasti suunniteltu, voisko tää olla vaikka näin.

Ja sitten me tehtiinkin kaikenlaisia elämää helpottavia ja kierroksia tasaavia juttuja omaan käyttöön, esimerkiksi 

  • tukeva laita yläsänkyyn, pyykkisäkki ja niskatyyny (hermolepoa, käytännöllisyyttä ja mukavuutta)
  • asennettiin kokolattiamatto muovimaton tilalle (lämmin ja kiva jalan alla)
  • ommeltiin pienempiä käsipyyhkeitä, jottei ne lillu jatkuvasti altaassa tai liiskaannu ärsyttävästi ovien väliin (ketutuksen vähentäminen)
  • järjestettiin lisää säilytystilaa autoon erilaisten lokerikkojen yms. avulla (säästää hermoa ja vähentää siivousta)
  • panostettiin sänkyyn hyvillä petivaatteilla  (yöunet on oikeesti must)
  • tehtiin parempaa ruokaa (tää oli iso juttu!)


En sitä tajunnut silloin, mutta me käytiin asuntoautossa pitkälti käsiksi niihin asioihin, jotka siellä tarvekolmion pohjalla ovat: suoja, lämpö, ravinto, uni, mukavuus, yleinen turvallisuuden tunne. 

Ja kun se ihan perusta saatiin jokseenkin kuntoon, eikä tarvinnut enää jatkuvasti olla valmiustilassa tai kamppailla perus arkitoimintojen kanssa, alettiin miettiä myös autoelämän visuaalista puolta niin sisustuksen suhteen, kuin myös materiaalivalintojen suhteen. Oltiin päästy pikkuhiljaa kiipeämään kohti kolmion ylempiä osia, joissa on tilaa luoville ratkaisuille ja pienelle hifistelylle.


Mun autohyvinvoinnin näistä en neuvottele-listaus

Akuuttien ongelmien ratkaisemisen jälkeen löytyi tilaa keksiä juttuja, jotka eivät pelkästään ratkaise itse ongelmaa, vaan palvelevat jo muullakin tavalla, kuten tuovat kauneutta tai ekstramukavuutta/-käytännöllisyyttä autoarkeen, ja auttavat lataamaan hyvää oloa aina kun näiden tuotteiden kanssa on tekemisissä.

Mulle selvisi siis näin kantapään kautta, että mun vähemmän on enemmän - näistä en neuvottele hyvinvointini kustannuksella -konseptiin kuuluu ensisijaisesti

  • pehmeä, kuiva ja puhtaalta tuntuva sänky reissun alusta loppuun -> merinolakanat
  • raikkaat ja imukykyiset keittiö- ja kylpyhuonetekstiilit, joista ei mene lenkki katki  -> Off the Road -pikkupyyhkeet
  • hyvä ajo- ja reissuasento, jota saan säädettyä just mulle sopivaksi -> niskatyynyt
  • arkisäätö ja tavaratetris minimiin -> unipussit (+ tulossa erilaisia säilytysratkaisuja)

Ja koska rakastan kauniita ja käytännöllisiä tiloja (joita tämänhetkinen retkeilyautomarkkina ei tarjoa meidän preferenssejä vastaavaksi), ollaan toivottavasti ihan lähitulevaisuudessa aloittamassa oman retkeilyauton rakennusprojekti, jossa saadaan järjesteltyä toiminnot just meidän perheelle sopivaksi JA sisustettua auto visuaalisesti kauniisti. Siitä lisää kun asiat etenee!


Järjellä ei voi valita turvaa - keho päättää mitä se kaipaa

Kaikille ei ole niin justiinsa, missä nukkuu tai asuu. Kaikkia ei haittaa vähän nahkea tai kylmänkostea peti, muoviset seinät tai stressaa se, että lasten yläsängystä puuttuu laita, tai inhota että keittiöpyyhkestä puuttuu lenkki ja se alkaa haista märältä koiralta.

Mutta jos sä kuulut siihen porukkaan, joka näistä kärsii, niin et ole yksin. Järjellä ei voi päättää, mikä tuntuu hyvältä ja mikä pahalta. Keho päättää, ja se kyllä kertoo, jos olo ei ole tarpeeksi hyvä.

Siksi voi olla hedelmällistä ja silmiä avaavaa kokeilla panostaa omassa vanissa tai veneessä johonkin, mikä tökkii. Voi olla, että se on avain johonkin sellaiseen lukkoon, joka nostaa selviytymismoodista ihan uudelle levelille.

Jos siis tuntuu siltä, että asuntoautossa, vaunussa tai veneessä voisi itse asiassa olla kivempaakin olla, niin panosta ihan ekana maksimoimaan turvan tunne, lämpö ja suojan kokemus ja kokeile, miten elämä muuttuu. Anna kehon päättää, mistä se haluaa aloittaa perustan rakentamisen: pedistä, keittiöstä, ajamisolosuhteista, ruuasta, valoista, tai ehkäpä jostakin kauniista tavarasta?

Aidosti nautinnollisia reissuja toivottaen,

Hanna

 

Jos sulla on omakohtainen kokemus tai tarina aiheesta, olisi ihan kuulla! Voit jättää kommentin alle tai laittaa viestiä connect@ivanvanlife.fi

 

Back to blog

Leave a comment

Please note, comments need to be approved before they are published.